Tänä kesänä on tiedotusvälineissä uutisoitu silmiin pistävän
paljon Jyvässeudulla tapahtuneesta ilkivallasta. Kiinteistöjen ovia ja seiniä
on sotkettu, katulamppuja rikottu ja pakastimia jätetty tien varsiin. Yle
Keski-Suomi uutisoi elokuun alussa Kuokkalassa sattuneesta tapauksesta, jossa
kevyenliikenteenväylällä sijainnut viemärinkansi oli nostettu pois paikoiltaan.
Metrejä syvä avoin kaivo olisi ollut hengenvaarallinen ansa hämärässä yössä
liikkuneille. Onneksi kukaan ei ehtinyt tippua ammottavaan kuiluun, sillä ohikulkija
huomasi ajoissa irrallisen kaivonkannen ja yritti nostaa sen itse paikoilleen.
Kansi oli kuitenkin niin painava, että hänen oli soitettava pelastuslaitos
paikalle.
Kuka saa päähänsä nostaa viemärinkannen pois paikoiltaan?
Ilmeisesti kansi on melko painava, jos kantta paikoilleen yrittänyt ohikulkija
ei sitä jaksanut nostaa. Vahingossa se ei siis ole paikoiltaan liikkunut, vaan
kannen siirtämiseen on käytetty aikaa ja vaivaa. Kauhistuttaa ajatella, mitä
olisi voinut tapahtua, jos joku olisi ehtinyt pudota kaivoon.
Ovatko tekijät oikeasti ilkeitä vai pelkästään
ajattelemattomia? Vai onko ilkivalta jonkinlaista kapinointia kasvotonta
yhteiskuntaa vastaan? Mitähän kaikkea saataisiinkaan aikaan, jos töhrimiseen,
rikkomiseen ja sotkemiseen käytetty aika ja energia käytettäisiin johonkin
hyödylliseen? Jyväskylän kaupunki korjaa ja siivoaa ilkivallan seurauksia
sadalla tuhannella eurolla vuosittain. Eiköhän sillekin rahalle olisi parempaa
käyttöä? Yhteisestä omaisuudesta on pidettävä yhteisesti huolta, sillä
korjauksista ja siivouksista koituvan laskun maksaa lopulta veronmaksaja eli
sinä ja minä.