Roskia syntyy tunnetusti eniten juhlapäivien ja
suurtapahtumien aikana, kuten uudenvuoden ja vapun aikaan. Vuotuisten MM-rallien
pääpaino oli tuttuun tapaan Jyväskylässä, ja vieraita saapui runsain joukoin
eri puolilta maailmaa. Juhlahumussakaan ei tule silti unohtaa hyviä
käytöstapoja; roskien paikka ei ole kaduilla tai luonnossa eivätkä uudet
virvokkeet kasva tyhjiä pakkauksia kylvämällä, eikä kesäkoiria tulisi
tuolloinkaan jättää oman onnensa nojaan.
Vahinkoja kuitenkin sattuu, etenkin isolla porukalla, mutta
niistä ei tarvitse masentua. Vaikka roskien määrä voi tuntua aluksi
ylitsepääsemättömältä, on säntillisellä toiminnalla saatu puhtaaksi jopa
vuosien mittaan roskaantuneita alueita. Kerää roska päivässä -periaatetta
noudattamalla voidaan Jyväskylä saada puhtaammaksi kuin se alun perin olikaan,
tartutaan siis tuumasta toimeen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti