Kaupungin omaisuus, siinä missä yksityinenkin omaisuus, on
monesti ilkivallan kohteena. On helppo purkaa patoutuneita tunteita johonkin
"yleiseen" tavaraan, joka ei ainakaan tekijän mielestä välttämättä
kuulu kenellekään. Ilkivallan tekijä tuskin tajuaa, kuinka kallista omaisuuden
korjaaminen on. Hinta on sotkijalle oikeastaan aivan yksi ja sama, koska
ilkivallan teon hetkellä ei kustannuksia lasketa. Hintalappuhan koostuu
muustakin kuin vain uuden ostamisesta. Julkisen omaisuuden korvaamisessa
tulevat mukaan korvaavien toimenpiteiden tekijöiden tunnit ja niistä maksettavat
palkat. On tällä asialla tietenkin kääntöpuolena sen työllistävä vaikutus,
mutta tätä ei ilkivallan tekijä hae takaa. Yksityisen omaisuuden vahingoittaminen
tuottaa omistajalleen myös kuitenkin paljon mielipahaa. Maksajana ilkivallan
tekijän aikaansaannoksista olet juuri sinä, sillä korvaukset ja kustannukset
siirtyvät suoraan veronmaksajien vastuulle. Keskisuomalaisessa (12.7.2012)
kirjoitettiin aiheesta. Sen mukaan sotkeminen ja ilkivalta maksaa kaupungille
n. 100 000 euroa joka vuosi. Tällä rahalla olisi varmasti muutakin parempaa
käyttöä.
maanantai 30. heinäkuuta 2012
maanantai 23. heinäkuuta 2012
Graffitit
Graffitit ovat monille iso osa kaupunkimaista maisemaa ja
kulttuuria, kun taas toisille ne voivat olla järjetöntä sotkemista ja toisen
omaisuuden tuhoamista. Jyväskylää kierrellessä ei voi välttyä huomaamasta graffitien
ja tagien monipuolista kirjoa. On hämmästyttävää, kuinka ihmeellisiin paikkoihin
graffiteja ja tageja on päästy tuhertelemaan ja taiteilemaan. Niihin on saanut
näyttää jo todellista akrobatiaa, jotta sinne on ylipäätään päässyt
taiteilemaan.
Graffitit ja tagit luovat paljon keskustelua pohdittaessa
sitä ovatko ne taidetta vai ilkivaltaa. Kauneushan on katsojan silmissä ja
jokaisella on oikeus omaan mielipiteensä. On eri asia ihastella taiteellisia ja
suurella vaivalla aikaan saatuja teoksia kuin katsella tussilla penkkeihin tai
varaston seinään kirjoitettuja rivoja sanoja. Graffitien tekemistä varten olisi
hyvä olla laillista pintaa, kuten hyvänä esimerkkinä ovat Killerin sekä Kankaan
graffitiseinämät. Entä jos graffitien tekeminen olisikin laillista? Mitkä
olisivat sen vaikutukset? Jos töhrimisestä vietäisiin pois laittomuus eli ns.
"kielletty hedelmä"-ominaisuus, se voisi joko innostaa tuhrimaan
lisää tai viedä töhrimisen hohdon kokonaan pois.
maanantai 16. heinäkuuta 2012
Kilo roskaa!
Kesällä on mukava ajella pyörällä töihin ja ihastella
kaunista järvimaisemaa. Matkalle mahtuu kuitenkin monia muitakin asioita mitkä
eivät ihastelua herätä, kuten roskat ja töhryt. Vesisateen jälkeen huomaa kuinka
paljon esimerkiksi tupakan tumppeja maasta löytyy, kun ne kelluvat
kuralätäköissä.
Kevään siivoustalkoossa koululaiset keräsivät keskimäärin
yhden kilon roskaa kerääjää kohden. Kerätty roska oli yleisesti ottaen pientä
ja kevyttä. Sotkutonta päivää! –kampanja havainnollisti tätä roskan määrää keräämällä
kilon karkkipaperia ja arvuuttelemalla, kuinka monta karkkipaperia mahtuu tähän
kiloon. Määrä on yllättävän suuri, ainakin kun olet se, joka laskee tuon suuren
kasan/määrän karkkipaperia. Jos ne kaikki paperit heitettäisiin yhtä aikaa
luontoon, niin koko maisema olisi kuorrutettu karkkipaperilla. Minkähänlainen
läjä tupakan tumpeista tulisi, jos niitä keräisi kilon verran?
maanantai 9. heinäkuuta 2012
Onko sinulla siisti kesäfiilis? Osallistu valokuvakisaan!
Ranta kunnossa ja siisti fiilis? Kesän tullen uimarannat ja
puistot kutsuvat lomailijaa. Helteistä kesäpäivää on huomattavasti mukavampi viettää
siistissä ympäristössä kuin lasinsirujen ja roskan keskellä. Sotkutonta päivää!
-kampanja on tänä kesänä siistin kesäfiiliksen jäljillä. Millainen on sinun
siisti kesäpäiväsi rannalla tai puistossa? Mitä kuluu siistiin kesäfiilikseen?
Ota valokuva siististä kesäpäivästäsi veden äärellä tai puistossa
ja lähetä se osoitteeseen palaute(at)sotkutontapaivaa.fi heinäkuun loppuun
mennessä. Parhaat otokset pääsevät yleisöäänestykseen kampanjan nettisivuille
ja äänestyksen voittaja palkitaan kestoastioita ja lähiherkkuja sisältävällä
piknikkorilla!
keskiviikko 4. heinäkuuta 2012
Ranta kunnossa?
Heinäkuun alku näyttää lupaavalta rantakelejä ajatellen:
ainakin ensimmäisen viikon sääennuste povaa aurinkoista säätä. Kolea kesäkuu ei
houkutellut rannalle kuin kaikkein rohkeimmat uimarit ja sateiset kelit pitivät
auringonpalvojat sisätiloissa.
Uimarantojen hiljainen kesän aloitus näkyi myös Sotkutonta
päivää! –kampanjan viime viikolla tekemässä uimarantaseurannassa. Kampanja kävi
tarkastamassa kuusi jyväskyläläistä uimarantaa: Sääksjärven, Ristikiven, Tikan,
Nenäinniemen, Salmirannan sekä Pappilan uimarannat. Yleisilme näillä rannoilla
oli siisti, sillä roskia ei juuri näkynyt. Uimakoppeja, penkkejä ja roskiksia
oli töhritty, mutta muuten ne olivat ehjiä ja käyttökelpoisia. Uimarantaseurantaa
jatketaan koko kesä.
Rantakelien parantuessa on hyvä muistaa, että kesällä kannattaa
olla ranta kunnossa. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa! Rannan käyttäjien
pienet teot ratkaisevat. Laita siis roskat päivittäin roskikseen -
säännöllisyys on tässäkin lajissa kaiken aa ja oo. Ja pidetään huoli myös
kesäkoirista: Älä jätä kesäkoiraa – mäyräkoirien kuoret eivät kuulu luontoon.
Tänäkään kesänä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)